Kuinka usein kohtaamme ihmisiä, jotka väheksyvät, tuomitsevat tai yrittävät muuttaa meitä. Meidän tulisi olla jotain muuta, kuin sisimmässämme olemme. Jo lapsuudessa vanhempamme ovat saattaneet tehdä meille selväksi arvottomuutemme ja sen, että meissä on jotain vikaa. Meidän pitäisi olla erilaisia, ehkä kovempia ja kriittisempiä. Loistamamme valo pitäisi sammuttaa, koska se häikäisee ja saa tuntumaan olon epämukavalta. Liika ilo, optimistisuus ja rakkaus tyrmätään haihatteluna, todellisuudesta pakona. Teemme kaikkemme ollaksemme rakastettu ja miellyttäisimme muita. Opimme suojaamaan itsemme kuorella. Kannamme usein mukanamme häpeää myös ”epäonnistumisistamme”, kuten kariutunut parisuhde, työttömyys tai rahaongelmat Tunnemme, ettemme ansaitse parempaa. Himmennämme itsemme sopeutuaksemme joukkoon. Pysyäksemme häpeäkolossa. Ansaitsemme kuitenkin täyden loistomme, ilon ja rakkauden täydessä potentiaalissa. Se on se, miksi olemme täällä ja mihin olemme kasvaneet. Ottaaksemme itsemme täysivaltaisen omistajuuden. Suurimmalla rakkaudella itseämme kohtaan. Kaikki koettu on ollut elämänpolkua/-koulua kohti omaa voimaa ja loistoa. Olet rakas. 
