Maria2019-01-03T12:32:36+00:00

Maaseudun kasvatti, oman tiensä kulkija ja ikuinen etsijä. Koko ikäni olen ollut pohdiskelija, haaveilija, unelmoija, jolla on ollut lisäksi äärimmäisen vilkas mielikuvitus. Lempi harrastuksiani lapsena oli ruoholla maaten seurailla poutapilviä, talvisin etsiä tähtiä taivaalta ja ihastella revontulia.

Universumi on aina vetänyt puoleensa.  Myös jo hyvin pienenä aloin pohtimaan maapallon ulkopuolista elämää ja toivoin näkeväni edes vilauksen ufosta. Lapsuudessa koin myös kehosta irtaantumisia ja matkoja yön aikana. Tunne on ollut aina hyvin vahva, että kuulun jonnekin muualle, että kotini ei ole täällä. Kesti myös kauan, ennen kuin ymmärsin, että kaikki ihmiset eivät näe taikka tunne, kuten minä. Ennustin tapahtumat jo hyvin nuorena ja elämäni on mennyt vahvasti intuition sekä sisäisen äänen johdattelemana.

Oman vahvan kasvunpolun aloitin vuonna 1999. Sisäinen tunteeni ei antanut minulle rauhaa. Oli etsittävä, kompastuttava, kaaduttava ja noustava. Tietoisuus tuli mukaan kuvaan vuonna 2008 ja siihen liittyen yksi suuri lehden kääntö elämässäni oli muutto Kiinaan muutamaksi vuodeksi. Siellä ilman mitään tuttua ja sidettä vanhaan, kävin läpi itseäni totaalisen läpikotaisin. Kiinalaisesta kulttuurista ja ihmisistä olen ammentanut paljon elämääni. Siltä matkalta tuli takaisin eri ihminen, kasvanut sellainen.

Kaiken hedelmänä on ollut verhojen avautuminen, oman itsen ja kaiken tarkoituksen löytäminen.

Elämä on ikuinen matka rakkauteen, itsensä löytämiseen.

Koulutukseltani olen Ammatillinen opettaja (AmO), Insinööri AMK, Merkantti, Hieroja, sekä Tanssinopettaja (Stol). Olen myös Intuitiivinen energiahoitaja ja niiden kanavien avaamisessa minua on auttanut kundaliini Reiki vihkimys sekä Sielukoulu.

Työurallani olen saanut toimia

  • vuodesta 2017  kouluttajana Raision seudun koulutuskuntayhtymässä (Raseko), jossa omia vahvuuksiani ovat työyhteisotaidot, työhyvinvointi, lähiesimiestaidot, johtaminen, vastuullinen tuotekehitystyö ja Lean.
  • vuodesta 2006 yrittäjänä sivutoimisesti, antaen tanssinopetusta, tehden energiahoitoja sekä hierontaa omassa hoitolassa vuoden verran ja järjestänyt erilaisia hyvinvointitapahtumia.
  • 5 vuotta MacGregorilla hankintapäällikön tehtävissä rahtilaivabisneksessä.
  • 16 vuotta Nokian matkapuhelinten parissa, niin tuotannossa kuin tuotekehityksessä.

Suurimmat intohimoni ovat tietoisuus, läsnäolo, tanssi, musiikki, jooga, hyvä ruoka, eläimet ja luonto.

Kuuntele sisintäsi, sydämesi laulua, sielusi kuiskauksia. Ne kertovat sinusta, sinulle. Kaikkeudesta.

Rakkaudella,

Maria