💛✨
Itse olen saanut toimia omassa sukupolvessani sillanrakentajana Gaian ja universumin välissä. Milleniaaleissa ovat ne toteuttajat. Onko heidän roolinsa helppo? Ei todellakaan. Monet ovat uupuneet jo lähtökuopissa. He ovat syntyneet tänne avoimina, mukanaan yhä suurempi herkkyys ja arvot, jotka vievät Gaian uuteen aikakauteen. Rakkauden aikakauteen, jossa nautitaan ja iloitaan elämästä yhdessä. Sallitaan ja otetaan vastaan. Heillä on kuitenkin valotyössään sillanrakentajien täysi tuki takanaan. Yhdessä olemme enemmän 💎🙏
Jos katsoo jo pelkästään mennyttä muutamaa vuotta ja feminiinienergian tasapainottumista. Miten se on tuonut naisten asemaa tasa-arvoiseksi miehen rinnalle. Korjannut naisten asemaa maailmanlaajuisesti. Kuin myös muokannut valta-asetelmia ja taloutta. Samoin nuo kaksi energiaa ovat tasapainottuneet meissä jokaisessa. Energiassa se tarkoittaa pyyteetöntä rakkautta ja valoa. Rakkautta, joka on tuonut näkyväksi pelot. Valoa, joka on tuonut näkyväksi varjot. Näiden kohtaamisen ja käsittelyn. Tuoden mukanaan arvojen muuttumisen, suvaitsevaisuuden ja kunnioituksen. Rakkaudelle perustuvan merkityksellisyyden, olemisen ja toiminnan. Olemme tämän uuden uuden aikakauden alussa nyt 💎💛✨🙏